keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Sorruin taas ja tein rikoksen!

Måi,


Mulla on ollut jotenkin tänään ja eilen huono mieli. En tiedä miksi, mutta kun mun ihmisluonnon tietää niin ei yllätä ketään. Välillä on tälläisiä päiviä. No, päivä pelastautui hyvällä ruualla ja vaatteilla, mitä en todellakaan olisi saanut ostaa. Sinne meni satanen, että moimoi. Ostin housut, paidan ja kauan haluamani farkkupaidan. Kerrankin löytyi oikean S-koon kokoinen paita, joka ei roikkunut tai näyttänyt niin isolta päälläni. Happy oon siitä <3 Harvemmin sortumisesta tulee näin hyvä mieli!
Zara<3

Ostin mä jonkun hihattoman paidan, siinä näkyy nännit läpi ja koska olen Michael Jackson, ei sitä voi pitää ihan vain sillein, vaan on pidettävä jotain paitaa päällä.

Vähän niinkuin näin..


Hullut Päivät, hohhoijaa..

Shoppailun ja kahden kahvikupillisen jälkeen suuntasimme syömään. Bravuria oli paikka ja sehän sijaitsee Kampissa. Pizzaa, pastaa ja jotain muutakin siellä tarjottiin. Systeemi oli uusi minulle mäkkärin suurkuluttajalle, mutta tosiaan siellä oli sellainen korttisysteemi. Saatiin kortit tiskiltä, mentiin pöytään miettimään, sen jälkeen mentiin keittiön eteen odottamaan ruokaa ja tekemään tilaukset. Itse valitsin ehkä tylsästi Pasta Bolognese, joka oli ihan hyvää. Olisin halunnut sittenkin Pasta Pollon, missä olisi ollut kanan lisäksi aurajuustoa ja lehtipinaattia. Seuraavan kerran sitten.

Tosiaan sitten syötiin ruuat ja sen jälkeen vietiin kortti tiskille takaisin ja maksoin ruokani ja häippäsimme. Syyllistyin rikokseen, sillä en maksanut juomaani (joka oli kyllä soodavettä), vaikka "rekisteröin" sen korttiini. En saanut sanaa suusta ja se jäi maksamatta. Kauhukuvat Pasilan poliisiputkassa maksamattomasta soodavedestä pyörivät päässä ja häippäsimme hyvinkin äkkiä.
Kortti ja tätä tungettii joka masiinaa mitä halusi ostaa ja ostot rekisteröityivät kortille. Aikamoista säästöä (fiksua sellaista) henkilökuntakuluissa.

Seuraavaksi se Pasta Pollo tai pizzaa!

Hyvää oli, vaikka en tiedä mitä nuo heinät tuossa on? Voikukanlehtiä???

Ruuan jälkeen raahustimme vielä jalat veressä ympäri Helsingin keskustaa, jos vaikka olisi jotain löytynyt. Löysin Kamppiin avatusta Tiger-halpaliikkeestä stögiksen ja tuikkuja, jolla voin sitten polttaa kämppäni, kun kännikokkailuillani en sitä ole vielä kyennyt tekemään.

Olin aika väsynyt, mutta siitäkin huolimatta raahustin kuntosalille tekemään PT:n loihtimaan kunto-ohjelmaa. Tänään vuorossa olivat Rinta, Ojentajat ja vatsat. Tein vähän ylimääräistä, että jos vaikka niitä tuloksia tulisi nopeammin. Oli kyllä rankkaa, mutta nyt on hyvä ja aikaansaanut fiilis. Kyllä sali on ihanaa. Vaikeinta on sinne mennä, mutta sen jälkeen on niin ihanaa. 

Nyt tässä himassa kököttelen telkkaria katsellen ja odottelen työvuoroni alkua. 2 yötä vielä tämän jälkeen niin pääsee parin päivän lomalle. Sain uudet työvuorolistat ja niistä katsoen minun olisi ehkä pitänyt jäädä tiskaamaan Bravuriassa astioita, koska varaa ei tosiaan ei olisi ollut 12 euron annokseen.. Noo, keksitään jotain muuta nyt sitten tässä.

Oon aika hyvä tässä Faces-pelissä. Tiedän valehtelematta 99% noista kasvoista. Ainoastaan urheilijat ovat heikko kohta.

Parhaimmat protskun lähteet. Näitä puputan päivittäin. Yleensä nuo proteiinipatukat maistuu aivan paskalle, mutta tää on hyvä ja kaikenlisäksi lo-carb \o/

No eipä mulla oikeastaan muuta, kassellaan jos huomenna jotain taas postailisi tai jos on jotain postailtavaa.

Tommi

PS: Katson nyt Liviltä tuota Super-Marjo -ohjelmaa, hirveitä eukkoja noi lamourettesin akat. Toi Henna Tuominenkin on niin lähiöpissis, ei mun mielestä mitenkään kaunis. Hampaat on valkoiset, mutta toi naama..

tiistai 17. huhtikuuta 2012

Paskainen laukkuni

Morjens,

Kuten jokaisen itseään arvostavan bloggarin, täytyy minunkin esitellä laukkuni sisältö. Laukussani ei kyllä koskaan ole mitään mielenkiintoista ja varsinkin viikonlopun jälkeen siellä on kaikkea paskaa, mutta silti en sortunut esittelemään esim. kaverini laukkua.

Tälläinen laukku mulla. Olen fagbagien kannattaja ja minulla onkin ollut tämän tyylisiä laukkuja jo 6 vuotta. Mulle tää on "Helsinki"-laukku, kotipaikassani Imatralla ei tälläisiä voi pitää, koska ne on "käsilaukkuja" ja kuuluvat vain naisille. Parempi asuste olisi varmaan Koff-lippis tai nappiverkkarit.


Inhoan käteistä, mutta koska olen taulapää ja hömppäheikki, olen unohtanut pankkikorttini pin-koodin ja se on edelleen postissa. Nostin rahaa viime viikonlopuksi Tallinnaa varten ja tietty sitä maksaa joka paikassa ensiksi setelillä ja töttöröö sulla on miljoona eri pennosta taskuissa. Röökimerkeistä poltan vihreetä Kenttiä, joka joo on vaarallisinta röökiä, mutta tavoite onkin lopettaa jossain vaiheessa, kun jaksan (lue: saan syövän) ja koen sen tarpeelliseksi. Elämän pieniä iloja. Toiset syö liikaa, mä poltan röökiä.


Henkilöllisyystodistus. Tarvitsen sitä päivittäin tai ainakin joka toinen päivä, kun ostan sitä edellämainittua röökiä. En mielestäni näytä alle 18 vuotiaalta, mutta ilmeisesti myyjien mielestä näytän 5 euron lippiksessäni ja kollareissani, kun lähikaupassa piipahdan. Joka kerta kysytään, kun ostan jotain aikuisten juttuja. Pari viikkoa sitten matkustin lasten lipulla bussilla keskustaan. Myöskin pari viikkoa sitten, ostin K-16 PS3-pelin ja minulta kysyttiin paperit Anttilassa.. Se meni jo vähän yli :D


Hajonnut harja ja mun lempihajuvesi Zippo. Olen tunnettu siitä, että suihkuttelen hajuvettä aina tilanteen tullen ja se on aina mukana. Zippo-hajuvesi on uusi tuttavuus, joka on kyllä saanut paljon kiitosta muiltakin kanssaeläjiltä. Ei liian makea ja ihan miehekäskin. Ja HALPA, vain 50 euroa. Harja on joku 5 vuotta vanha, joka kulkee aika usein mukana (esim. jos alottelut on jossain muualla kuin täällä mun residenssissä), vaikka tosiaan se on rikki. Se meni rikki, kun eräs lihava ihminen istui sen päälle ja se halkesi. No mitä nyt harjanvarrella tekisikään?


Avaimet. Mulla on niin huono muisti, että olen antanut äidilleni vara-avaimen. Nauhan oon pöllinyt joskus jostain, en muista mistä! Nää on aina hukassa ja on näistä riitojakin syntynyt. :D


Myllerin Tommin laukku ei ole mitään ilman sekalaisia tavaroita. Huulirasva, kuitti, Viking Linen -lahjakortti ja suklaarusina. Tälläkin hetkellä laukku on sellainen kirpputori, että huhhuh. Kuitin mukaan olen viikonloppuna ostanut Red Bullia, varmaan lantringiksi, koska ainakin muut kuitit kertovat minun ostaneen siideriä ja paukkuja. Ps. blistex on parasta.

Tälläinen oli laukkuni sisältö kutakuinkin tällä hetkellä. Yleensä siellä on myös kuulokkeet ja luuri.

Tälläinen luuri on mulla. Erittäin hyvä, mutta sekoilee, koska se on lentänyt niin monta kertaa maahan, tai näin ainakin epäilen. Kuulokkeet ei kyllä oo tollaset Freestyler-kuulokkeet, mutta kummiskin. Kuva otettu netistä.

Mä olen taas yöksi lähdössä duuniin ja nyt olisikin 4 päivän työrupeama. Mulla on nyt tosi paljon työvuoroja  koko loppukuun, mukaanlukien vappu. Onnea vaan mulle!




Mä en tiedä mikä mulla on, mutta olen ollut erityisen herkkä tässä viime kuukaudet. Itkua tirautetaan milloin mistäkin, ilosta, surusta tai vaikkapa tylsyydestä. Tässä oli aikoja, jolloin en itkenyt pariin vuoteen, en vain yksinkertaisesti saanut itkua tulemaan. Viime syksynä ilmeisesti olin niin väsynyt ja poikki erinäisistä asioista, että padot murtuivat ja nyt sitten örvötän joka harvasen asiasta. Eilen se syy oli Titanic ja Kadonneen Jäljillä,  tänään se on tämä biisi. Juuri puhuttiin kaverin kanssa puhelimessa, että miksi esimerkiksi Titanic itkettää aina ja tultiin siihen tulokseen, että ainakin itse henkilökohtaisesti ajattelen kyseistä tarinaa omakohtaiseksi ja se käy sitten itkettämään. Ehkä sama juttu on sitten tämän biisin kanssa. Yhteinen nimittäjä näissä on rakkaus.

Tommi

maanantai 16. huhtikuuta 2012

Saatanallinen Tallinna ja ruokien pelkokerroin

Morjens!

Tätä kirjottaessani poen edelleen jonkinlaista krapulaa. Tämän blogin voisi muuttaa juoppohullun päiväkirjaksi, koska jotenkin itsellenikin tuli mieleen, että aina kun kirjoitan, olen krapulassa. Siitä otsikko saatanallinen, kun krapula jatkuu vain.

Olin siis Tallinnassa viikonloppuna, päiväristeilyllä tosin. Kyseessä ei ollut viinanhakureissu, vaan puhtaasti viinankittausreissu. Okei, käytiin me syömässäkin buffetissa. Buffet oli kyllä aikamoinen pettymys. Alkupalat olivat hyviä ja erikoisia, mutta pääruoka oli jotain ihan muuta. Söin elämäni kauheinta lihaa, joka oli jänteitä täynnä. Vaikka kuinka yritin jäystää lihaa, niin aina kuului suusta "niks naks". Yökkäilin vähän aikaa ja sain kun sain sen alas. "Mä en voi syödä, se on sammakko" -Susanna Penttilä/Viidakon tähtöset.

Aikaisemmin viime viikolla väänsin ruokaa yllärinä <3:lle ja väänsin aivan itse poronkäristykset. Kaikki onnistui (mitä nyt munavoi epäonnistui..), kunnes aloin syömään k.o ruokaa. Ajattelin ensiksi, että huulikoruni olisi tippunut ruokaan, mutta ei. Ruuasta löytyi sitten hauli. Ei mennyt ruokahalut, mutta kyllä oli jollain tavalla oksettavaa. Jotenkin muuttui kongreettiseksi se asia, että syön kuollutta ruhoa lautasellani. Muuten ruuassa ei ollut mitään vikaa, oli erittäin hyvää. Ei kärsähtänyt, jäänyt raa'aksi tai maistunut kuselle, vaikka olenkin aika keittiörajoitteinen.



Tallinnassa käytiin parissakin baarissa. Yksi jäi mieleen erityisesti. Molly Malone'sissa meni jalkapallo-ottelu ja se oli täynnä irkkuja ja englantilaisia. Okei, kukaan ei hakanut mua tuopilla takaraivoon, eikä edes katsonut kieroon, mutta oli kyllä ahdistava ilmapiiri. Varsinkin, kun maaleja syntyi pelissä, niin kaikki huusivat. Olin jo evakoitumassa kyseisestä baarista, koska luulin mellakan syntyneen tai vähintään edes tulipalon syttyneen. Syy järkytykseeni tai ulkopuoliseen oloon voi johtua siitä, että olen tottunut käymään ravintoloissa, jossa televisio-ruuduista näkyy Euroviisuja ja jalkapallopaitojen sijaan ihmiset ovat pukeutuneet pinkkeihin puuhkiin..

No häntä ei valitettavasti siellä irkkupubissa näkynyt, ei pelaajana eikä asiakkaana. 


Loppu-ilta lauantaina meni sitten ihan mukavissa merkeissä, mutta vituttaa, etten ottanut yhtään kuvaa. Oli muuta tekemistä..

Ajattelin, että tässä olisi tarpeeksi pienelle ihmiselle, mutta ei. Äsken leikkasin varpaankynsiä, niin talvella mustunut ukkovarpaankynsi lähti vahingossa kokonaan irti. Nyt varpaani näyttää vammaiselta, enkä voi sitä katsoa. Huusin valehtelematta ääneen, kun se lähti irti. Äänitehosteetkin oli kyllä mukana, rits räts. Hirveetä. Tervetuloa kesä ja sandaalit. Varpaani näyttää Freddie Kruegerin varpaalta.

Ennen (tai no jälkeen 55 minuutin lenkkiä liian pienissä kengissä..)


Jälkeen. Voitte vaan kuvitella, jos naama on tällä herralla tollainen, niin millaiset mahdollisesti hänen varpaat on.

En tiedä itkenkö tuota tällä hetkellä tulevaa Titanicia vai tätä varvasta, joka ennen oli varpaiden muotovalio. Nyt se näyttää raiskatulta.

Miutkin voisi joku piirtää tällein, "vain maikkarin kulkukortti ylläni". Tietysti lyijyhän loppuisi kesken, kun yhtä kohtaa piirettäisiin..


Tommi

ps. Edelliseen postaukseen oli tullut kommentti, että pitäisi opetella sisustamaan. Ihmettelen, että kuka ihminen sai minkäälaista käsitystä mun asunnon sisustuksesta kuvista, joissa näkyi valokuva, telkkari ja taulu? :D Ellei kyseessä ole sitten joku pervo, joka kurkkii mun kämpästä sisään. Siinä tapauksessa kurkkija on kyllä varmastikin järkyttynyt enemmän huoneistossa tapahtuvasta toiminnasta kuin sisustuksesta.


keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Tervetuloa kotiini!


Moikka,

Mulla on ollut jännä viikko. Olen ollut tosi ilosella tuulella koko viikon alun ja viikko jatkuu iloisena. Ainoa miinus on se, että joudun olemaan töissä nyt kolme yötä putkeen. Yövalvominen sucks! Töitä on pakko vain tehdä, että saa rahaa viettääkseen vapaita. Ja toisaalta, tämän työputken jälkeen olen jälleen lomalla 4 päivää.

Siivosin tänään valehtelematta 4 tuntia, koska kämppäni näytti porttolalta. Siellä oli niin paskasta! No, sain siivottua, koska pyhitin koko päivän ainoastaan siivoamiselle. Lakanat täytyy laittaa vielä sänkyyn, niin oon saanut kaikki valmiiksi.



Oon nyt koko yön plärännyt kotikokki.nettiä etsien reseptejä mitä huomen kokkailen, kun saan taas mun kipparikallen Helsinkiin. Nyt on reseptit löydetty, saa nähdä, että sytytänkö koko kämpän tuleen. Mun kokkailuilla on ollut aika suuri suhde tulipaloihin. Kerran sammuin kotiin ja perunat (joo, perunat, mikä järki keittää klo 04:00 niitä?!) paloi pohjaan. No, fiksuna poika heitin ne parvekkeelta alas ja kattila oli entinen. Toisella kertaa sytytin jälleen perunat tuleen ja sammuin eteiseen. Heräsin siihen, kun palokunta porasi lukkomme irti ja tuli sisään ja heitti kattilan parvekkeelle. Tuommoinen parin sadan euron lasku siitä huvista sitten koitui. Lisäksi humalassa "kokkailtuja" ruokia, jotka ovat palaneet enemmän tai vähemmän ovat mm. ranskalaiset & nugetit, spagetti, viinerit, munkki (samalla taisi muistaakseni mikro lentää paniikissa parvekkeelta alas?)... Leikin hengelläni, tiedän sen. Joskus varmasti kokkailen viimeisen kerran humalapäissäni. Oon kyllä nyt oppinut, että tuttu ja turvallinen kebabbi tai pizza kyllä on parempaa.

Onneksi joku oli ottanut mun talosta kuvan, kun perunat paloi.
Kuvailin omaa kotiini tänään, kun siellä oli taas voimassa kuvauslupa siivouksen jälkeen. Otin kuvia asioista, jotka ovat minulle tärkeitä. Valitettavasti <3 ei ole kotona ja eikä muutenkaan halua kuviin, joten hänestä en saanut kuvaa otettua. :D

Siinä on mun ihana telkkari, joka on mulle tärkeä himassa. Katson älyttömästi telkkaria. Tää on 3D-telkkari ja siinä on netti ja leffapalvelu sisällään. Ps3:nkin on aika tärkeä blu-ray-leffoineen ja peleineen. Uncharted 3 on muuten tämän hetken paras peli mun mielestä! <3


Kuva/taulu miusta ja miun siskosta Meristä. Tää on kunniapaikalla miun kämpässä. Meri on tärkeä, vaikka olenkin välillä hänelle vittumoinen.

Isäni, joka on edesmennyt. Itseasiassa häntä en koskaan ole tavannut, koska hän kuoli reilu kuukausi ennen syntymääni. Jollain tavalla tulen olemaan hänelle ikuisesti katkera, että itseaiheutti ns. kuolemansa (ei tehnyt itsemurhaa), vaikka tiesi äitini odottavan minua. Olenkin sanonut, että jos joskus saan/tahdon lapsia, aion olla niin paljon heidän kanssaan ja korvata sen mistä mie jäin paitsi. Toisaalta olen älyttömän onnellinen hänen olemassa olostaan, ilman häntä en olisi saanut tätä elämää mitä minulla nyt on. Alla muuten on passikuva minusta ja iskän joku passikuva. Ollaanko samaa näköä?
Tämän sain yhdeltä ystävältäni, tää on kiva ja sekin on kirjahyllyssäni.


Hahaha, tämä ei nyt ole niin tärkeä :D Ostin tämän eräälle henkilölle joululahjaksi, mutta jostain helvetin syystä se on edelleen mun kämpässä. Tää kuvastaa mun huumoria, en tiedä ymmärsikö lahjan vastaanottaja sen, koska jätti tämän mulle. Olen katsonut kaverini kanssa yhden kohtauksen tästä ja voin kertoa, että ei kiihottanut!
Tässä on mun siivousasu + silmäpussit + pullaposket. Mitä väliä, kukaan ei näe ku siivoon. :D
Varmasti paljon paikkoja jäi kuvaamatta, kuten sohva, joka oli täynnä siivouskamaa. Mutta ehkä joskus esittelen kämppäni aivan kunnolla. Toisaalta se on niin henkilökohtainen paikka mulle, että voi olla etten koskaan halua sitä paikkaa julkaista. Okei, oikea syy on se, että se on aina niin sotkunen. Haha <3

Tommi

sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Arvatkaa mikä mulla on jälleen kerran?

Heipparallaa!

Vastaus otsikkoon, mulla on taas darra. Tottakai sitä lähti eilen taas ulkoilemaan ja tällä kertaa suunta oli DTM. Ihan kiva meininki, en kyllä muista hirmusesti illasta, mutta ihan hyvä vaan. Mulla on kuvia taas kännykkä täynnä.

Eilen joku äijä vainosi mua, ekaksi vittuili, sen jälkeen sanoi, että olen huikea ja sen jälkeen repi mua tiskillä. Ei tajunnut ihan ekalla kerralla, että ei kiinnosta enkä statuksenikaan puolesta sellaiseen ryhdy. Sitten kysyi suoraan, että lähdenkö panemaan? En lähtenyt. Illan mittaan äijä tuli sitten varmaan noin 6 kertaa varmistamaan, että olenko pysynyt päätöksessäni. Pysyin. 

Jonu Tukainen?
Siiri :D
No ei tää oo baarista, mutt humalassa olen tässäkin.
Ilmeisesti tuhmia sormileikkejä..




Idolsista:




Idolsia tässä katselen ja ajattelin laittaa mun suosikkilistan jäljellä olevista:
1. Diandra
2. Tiina
3. Niina
4. Susanna
5. Heikki
6. Torsten
7. Arttu

Miehet ovat aivan surkeita mun mielestä. Torsten heistä ehkä lahjakkain, mutta joku siinäkin ällöttää. Ne rillit?

Tykkäsin hirveästi tuosta Sinistä. Se oli niin kaunis ja hyvä ääni. Sääli vaan, kun oli kuin peura ajovaloissa esiintyessään. Suoraan sanottuna pelko perseessä.

EDIT: Joo, Niina ja Tiina putos, yhyy. Ne miehet on ihan paskoja!!

Loppuun hyvä biisi. Kyllä miussa asuu pieni amispoika. Tätäkin ois kiva popitella ja ajaa pillurallia ympäri Imatraa.


Tommi

perjantai 6. huhtikuuta 2012

Lentopelkoa, dokausta.. ja darraa.

Moikka,

Palailin taas tuolta mualiman matkoilta takaisin kotoisaan Helsinkiin. Lento meni ihan hyvin, mutta kyllä taas lentopelkoisella mielikuvitus laukkasi. Mietin mm. Die Hard 2 -leffan kohtausta, jossa terroristit olivat sekoittaneet jotkut koordinaatit ja lentokone laskeutui "väärin" ja räjähti tuhannen p*llun päreiksi. No, onneksi laskeuduin ihan hyvin Helsinki-Vantaalle, vaikkakin kone oli jotenkin oudossa asennossa ja heilui aika paljon. 

Mua pelottaa sikana nuo pikkuruiset koneet, jolla joudun lentämään. Aina joudun joko siiven viereen ja tuijotan ikkunasta milloin joku lokki lentää potkureihin tai sitten joudun hätäuloskäynnin viereen. Ja miksi ne lentoemännätkin on aina niin huolestuneen näköisiä? Vappu Niemisen (Eija Vilpas / Hynttyyt Yhteen) sanoja lainatakseni, jos lentäminen ois niin turvallista kuin sen väitetään olevan, niin ei huolis näyttää niitä turvaohjeitakaan. :D

No anyways. Kuten facebookista varmaan on joku jo lukenutkin, olen unohtanut täydellisesti mun kummankin kortin pin-koodit. Se on käsittämätöntä, koska käytän joka päivä korttia. Käteistä ei minulla ole juuri koskaan. No, ehkä se tässä muistuu mieleen.



Eilen kävin shoppailemassa keskustassa, mukaan tarttui pipo ja liian pieni paita. Ja sukkia! Mulla häviää aina toinen sukka tai sitten ne on niin ruokottoman näköiset, että kaveritkin niistä jo huomauttavat.

Tytöt teki mulle tervetuliais-noston.
Joo, oli siellä hese ja citymarkettikin.
Eilen lentokentältä otin sitten taksin himaan ja nopeasti suihkuun ja nikolle bilettämään, jossa mua ahnaisesti odotti Hanna, Niina ja tietysti Niko. Dokauksekshan se meni ja humala oli syvä. Nyt on darra aika syvä. Hauskaa oli, näinpä ex-tyttöystävääni Minnaa (Seiska 2008: BB-Minna & Chat-Tommi: Romanssi!) (....), joka on kyllä muuttunut upean näköiseksi. Tyttö on laihduttanut ja treenannu ja ilmeisesti muutokset jatkuvat ensi viikolla.. ;)

Ai mikä juurikasvu?
Mentiin Millionares Clubille eli milliin. Tarkoitus oli minunkin jatkaa erääseen kolmikirjaimiseen, mutta kuinkas kävikään. Olin niin humalassa, että mäkkärin kautta himaan pilkun aikoihin. Kiitokset muuten muskelimasakuskille Jensille, joka jaksoi kuunnella meidän (miun) juttuja ja ps. mun röökit jäi sinne autoon, haha! Jätit lähtemättömän vaikutuksen meihin kaikkiin. ;)

Mun ja Tanjan kuvat jäi aina sumuiseksi, wtf?? Mulla on melkein yhtä isot tissit ku tanjalla näköjään..
Näin selväpäistä porukkaa meillä chatissa on duunissa.
Katsoin alussa, että tässä kuvassa on kulli, mutta ei taida olla (vaikkakin taisin näyttää omani taas kerran jossain vaiheessa iltaa). Kuka tunnistaa omaksi?

Nyt on jäätävä darra ja nyt täytyy syödä jotain. Yöksi töihin, huomenna vapaata. Meneekö dokailuksi? Paha mennä sanoo. Salilla pitää ainakin huomenna käydä, kun viimeeksi olen matkan ja sun muun takia käynyt maanantaina? Ok, kävin lenkillä ja punnersin ja sun muuta, mutta silti.

Tommi

keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Saarisen Nikon toivomuksesta..


Moi,

Joka kerta, kun soitan Nikolle, hän vinkuu blogiini musapostausta. Tämä lienee vittuilua, mutta Nikon ja varmasti muidenkin toivomuksesta, tässä vähän hyviä biisejä mistä pidän tällä hetkellä.

Keri Hilson - Lose Control. Bongasin tämän Idolsista.
Yön Polte - Meritähti. Tätä biisiä inhosin, mutta on hyvä!
Loreen - Euphoria. Kuten monena muunakin vuonna, Ruotsi vie jälleen kerran pidemmän korren Suomesta Euroviisuissa. Sen on myös huomanneet muut suomalaiset, koska tämä biisi keikkui Suomen latauslistan ykkösenä. Eipä näkynyt Pernillan "När Jag Blundar"-biisiä missään..
Dead by April - Mystery. En yleensä pidä tälläisestä, mutta tää on jees.

Jannika B - Onnenpäivä. Tän laulajan eka sinkku, joka on ihan omakustanne. Aika hyvä, vähän Robyn-tyylinen (se ruotsalainen, ei se Frontside Ollie :D).

Sirusho - I Like It. Armenialainen laulaja, jonka Qele Qele-biisi on soinut monesti meidän bileissä. Tääkin on hyvä!

Kristiina Brask - F32. Viime syksyn popituin biisi. Kertoi kyllä viime syksyn tunnelmistakin osaltaan, sillä erotuksella etten istunut kaupan kassalla. :D

Tässä oli nyt sitte muutama sellainen biisi, jota kuuntelen. Ehkä tääkin postaus saa nyt Nikon kyselyt jättäytymään pois jokaisesta käymästämme puhelusta. On kyllä sen verran musiikinnälkäisestä pojasta kyse, että voipi olla, että joudun linkittämään jossain vaiheessa tänne parikin Johanna Kurkelan tai Anna Eriksonin biisiä.. :D

PS: Katsottiin se eilinen Tree of Lives, se oli kyllä sellainen leffa, joista en tykkää. Ihmeellistä taiteellista paskaa ja jossain ulkoavaruuden sfääreissä vaan koko ajan heiluttiin. 20 minuuttia leffan alusta ja vuorosanoja oli vaihdettu öö 3?
Katsottiin sitten tämä, tää oli ihan jees. Aika erikoinen, mutta ihan jees. Suosittelen.

Tätä lautapeliä pelattiin kanssa. Hermot meni, meni hermot, koska en tiennyt kuudesta kysymyksestä kuin keskimäärin 1-2. Toi yks ties melkein kaikki.


Mutta lepyin näillä ja...

..tällä. Mustikkapiirakkaa. :D










Tommi

tiistai 3. huhtikuuta 2012

Töitä, r*nkkausta ja lentokoneita

Morjens!

Viime postauksesta onkin jo aikaa, nyt oli pakko kirjoittaa taas jotain. Viikonloppu oli aika humalainen, tai ainakin lauantai oli. Olin tosiaan perjantai-lauantai välisen yön duunissa ja lähetyshän kesti tuonne puoleen kasiin asti. Tietenkin, kun ollaan kellojakin siirretty, niin valoisaahan oli enkä saanut nukuttua kuin nimeksi.


Btw, nyt se on todistettu, että katsojamme runkkaavat meille juontajille. Kuulin nimittäin jutun aika varmalta taholta, että eräskin poika/mies (asuu avoliitossa naisen kanssa..) kuulemma runkkaa mulle aina, kun olen ruudussa. Se on minusta tosi omituista ja hämmentävää. Yleensä istun farkuissa ja t-paidassa (en siis puolialasti tms.) ruudussa ja kysymys herääkin mitä seksuaalista joku siinä näkee? Toisaalta, imarteleehan se, että olen jollekin se henkilö, joka kiihottaa k.o henkilöä. Ei mulle kyllä tuu esimerkiksi mieleen runkata esim. Mette Mannoselle tai vaikkapa Janne Katajalle..

Okei, toivottavasti kukaan ei nyt kiihottunut tästä hieman eroottissävytteisestä kuvasta..

Noo, lauantaihin takaisin. Tosiaan oli todella vaikea saada ihmisiä mukaan, koska ihmiset oli käyneet jo perjantaina ulkona tai sitten muuten vaan oli hiekkaa persevaossa. Kumminkin sitten lähdin valloittamaan Helsingin yöelämää jälleen kerran ja sunnuntai-aamuna taas mietin, että olisi saanut jäädä tekemättä. Maailmanlopun darra jyskytti päätä ja nukuinkin sitten koko päivän valehtelematta. Maanantai-aamuna olikin sitten klo 10 personal trainer, joka pisti taas koville. Huomasi, että puolikuntoinen olin. Niin se alkoholi saa kunnon romahtamaan yhdessä illassa. No, treenit meni hyvin ja huomaa nyt tätä kirjoittaessa, että lihakset on aivan kipeet. PT käski kyllä erästä henkilöä mua hieromaan, mutta kato, kun on hierottu. Mut ehkä tänään!

 Silmät olivat sikkurassa jo ennen kahtatoista. Autossa tässä matkalla baariin.

 Eilen iltapäivällä lähdin sitten kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää ja meinasin myöhästyä lentokoneesta. Lento lähti klo 15:05 ja olin lentokentällä vasta 14.35 ja boarding time oli jo klo 14:40. Lisäksi mulla oli ruumaan laitettavia tavaroita (hei c'mon, pitihän mun tummien silmien alus-rasvat olla mukana) ja meinasikin käydä niin, ettei ne olisi kerennyt mukaan. Meinasi mennä hermot, kun joku akka setvitti omaa kassiaan varmaan 10 minuuttia baggage drop-tiskillä. Yleensä olen aikamoinen kaunosielu (uskokoon ken tahtoo), mutta siinä vaiheessa meinasin heittää sen ämmän kassit hevonhelvettiin, KOSKA MULLA OLI KIIRE.


 Lento lähti myöhässä ja mulla onkin jotenkin sellainen aavistus, että mun naamarasvat myöhästytti k.o lentoa sitten sen 15 minuuttia.. toisaalta miksi en niitä olisi voinut ottaa koneeseen, en ole kuullut koskaan terroristista, joka räjäyttää lentokoneen Garnierin naamanpuhdistusaineella tai dödöllä.

Koko lennon ajan pelkäsin, ettei tavarani ole mukana. Pääsin perille ja luojalle kiitos (vaikken uskokkaan Jumalaan..) mun räihnänen 10 euron H&M laukku tuli hihnalta ja pääsin lähtemään lentokentältä. Laukkuetsivä (?!) oli myllännyt laukkuni aivan sikin sokin ja jättänyt jonkun purkin valumaankin laukkuun, mutta onneksi tavarat tuli perille.


Tänään katsellaan joku leffa, mistä en ole kuullutkaan. Ootteko nähneet tämän ja kannattaako katsoa? Vaikkakin, ei varmaan kukaan mulle kommentoi, koska seuraajiakin on ruhtinaalliset 4 kappaletta. No, yrittänyttä ei panna, eiku siis laiteta..


Noo nyt otan vähän lepiä possun kanssa, joka täällä majapaikassani asustelee ja sitten lähden vähän lenkkeilämään ja ottamaan raitista ilmaa, tosin filterin läpi.

Tommi

PS: Niko vinkuu aina tänne musapostausta, koska hänen mielestään musiikkimakuni on vakavasti häiriintynyt. Laitetaan tähän loppuun yksi huippubiisi, joka on nyt myös syrjäyttänyt Frontside Ollien mun puhelimen soittoäänenä.


Ei makeaa mahan täydeltä Niko, tässä ensimakua.. ;)